Excitement

Jepjep
Tässä postauksessa on tarkoitus puhua vähän jännityksestä ja jännittämisestä. Olen kiinnittänyt siihen huomiota tämän viimeisen viikon aikana, kun

Kirjoitin bloggauksen pelkäämisestä tässä jokin aika sitten ja puhuin siinä siitä, että pelkään esim. silloin kun olen menossa "vaaralliseen" vuoristorataan tai lasken alas latua, joka on poikki. Jotenkin olen vain päätynyt siihen tulokseen, että se pelon tunne tulee jännityksestä. Siitä epätiedosta, ettei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja juuri tuollaisissa extreme-tilanteissa siihen on myös sekoittunut kauhua.

Olin myös tässä viime keskiviikkona esittämässä koululle näytelmää ja suoraan sanottuna, ensimmäisen esityksen alussa minä jännitin. En paljoa, mutta kuitenkin. Oli sellainen epätodellinen fiilis, että tässä sitä nyt ollaan. Toivottavasti en sekoile vuorosanoissa tai tee jotain muuta tuollaista. Jännitys hellitti heti ekan kohtauksen jälkeen ja sitten loput kaksi esitystä menivät vain fiiliksellä.

Rakastan leffoissa käymistä todella paljon, jokin siinä tunnelmassa ja kokemuksessa vain kiehtoo uudelleen ja uudelleen. Tällä kertaa kävin kahden erittäin hyvän ystäväni kanssa katsomassa uusinta Captain Americaa ja suosittelen sitä paljon kaikille, jotka pitävät vähääkään scifi-action-leffoista (tai komeista miehistä xD).
  Elokuvissakin tunnen tietynlaista jännitystä. Siinä on myös sitä epätietoutta ja innostusta, kun valot sammuvat ja elokuva lähtee pyörimään. Et tiedä mitä odottaa ja kuitenkin olet innokas näkemään sen, mitä tuo valkokangas eteesi heijastaa.

tämä jotekin kuvaa minua aina kun jotain ihanaa on tulossa..:D

Miksi minä siis jännitän? Olen joskus kysynyt tätä itseltäni, etenkin ala-asteella ennen esitelmän pitämistä. Mitä jännittämistä siinä on? Tutut ihmiset, jotka tuntevat sinut muutenkin kuuntelevat puhettasi. Onko se pelkästään ihmisten edessä esiintyminen vai se, että pelkää tulevansa nolatuksi? Vai se, ettet tiedä miten he suhtautuvat sinuun ja mitä sitten tapahtuu? Olen oppinut olemaan välittämättä muitten ihmisten mielipiteistä kun esiinnyn, mutta aina välillä se vain yhtäkkiä pomppaa mieleeni. Ihan yhtäkkiä. Se on vähän outoa..

Olen myös oppinut pitämään jännityksen tunteesta. Siitä pienestä kihelmöinnistä vatsassa, kun tietää, että seuraavana on sinun vuorosi näyttää mitä pystyt tekemään. Etenkin parasta jännittämistä on sellainen jännitys, minkä kokee ennen jotain ihanaa. Esim. ennen elokuvan alkua tai lentokoneessa matkalla vieraaseen maahan. Ah, nyt minun tekee mieli taas lähteä seikkailemaan..

> Suvi